Uuteen työhön! | Uuteen Työhön

Uuteen työhön!

Kuva toimistolta

Tervetuloa lukemaan Uuteen työhön -blogia!

Tässä blogissa käsittelen ikuisia ja aina ajankohtaisia työnhakuun liittyviä teemoja.

Kommentoimaan pääset rekisteröityneenä käyttäjänä. Kommentit ovat tervetulleita, ja muista, että oma työnhakusikin etenee kaikin puolin paremmin, kun pidät mielesi positiivisena ja jaat hyvää.

 

Kymmenen vinkkiä, miten olla hyvä alainen ja saada parempi työelämä

Uusimmassa Kollega-lehdessä kirjoitan vaihteeksi siitä, miten olla hyvä alainen tässä jukolanjussien maassa.

 

14.09.2017 10:082 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Onneksi on viime tippa

Heinäkuu on kääntymässä elokuuksi, mikä omalla kohdallani tarkoittaa viimeisen lomaviikon käynnistymistä. Tämä kesä on mennyt lonkkaa vetäessä ja koiranpentua hoitaessa. Pennun hoitaminen on muuten elämäni paras laihdutuskuuri: tulee liikuttua eikä ehdi syödä, joten paino putoaa tasaisesti.

Lähden yleensä lomalle suurin toivein ison kirjapinon kanssa ja niin myös tänä kesänä. Edellä mainitusta syystä olen saanut luettua yhdestä ohuesta kirjasta puolet – puolet! Kyseessä on Liisa Helve-Sibajan kirja ”Hausfrau – Kotona Sveitsissä”. Siitä opin, että Zürichin kantonissa työnhakijaksi ilmoittautunut on velvoitettu lähettämään kuukaudessa niin monta hakemusta kuin mahdollista, mieluiten 10-12. Liekö meidän hallitus käynyt Sveitsissä opintomatkalla?

Kirjakassissani on lähes kaksikymmentä kirjaa ja huomaan raahaavani kassia edestakaisin kodin ja työpaikan väliä ilman, että taakka kevenee yhtään. Muutaman äänikirjan olen kuunnellut ja todennut sen hyväksi tavaksi saada edes jotain kirjallista virikettä elämääni. Yksi kiinnostavimmista oli J.D. Vancen kirja Hillbilly Elegy, joka kertoo työpaikkojen katoamisesta USA:sta ja sen myötä Keski-Lännen ihmisten elämän kurjistumisesta. Samantyyppisen kertomuksen voisi kirjoittaa esimerkiksi Kainuusta.

Minulla oli suunnitteilla myös jos jonkinlaista kirjoitustyötä ja puutarhanhoitoa kesäksi. Jotenkin en jaksanut tarttua mihinkään ennen kuin viime viikolla, jolloin alkoi ns. tekemisen puhuri. Se onkin aina niin säpäkkää menoa, että itsekin ihmettelen, mistä se energia yhtäkkiä tulee.

Olen sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta tänä kesänä suunnittelu kesti tavanomaista kauemmin. Toisaalta puoliksi suunnittelu oli lopulta jo lähes valmiiksi tehty. Kolmessa päivässä tein nimittäin kaikki puutarhahommat ja uudet nettisivut rekrytointiyritykselleni. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että tuona aikana lapioin 600 kiloa hiekkaa ja kärräsin sen kottikärryillä paikasta A paikkaan B luodakseni sopivan paikan pionieni ihastelua varten. Kotisivut uudistuivat samalla lapiointimenetelmällä: tekemällä tästä selviää. Välillä tosin it-slangi meni yli ymmärryksen, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta sain lopulta kaiken toimimaan.

Uusiin kotisivuihin kirvoitti ensi toukokuussa voimaan tulevan EU:n laajuinen tietosuojasäännöstö, joka on erittäin yksityiskohtainen ja sanktioiltaan ankara. Otin itselleni avuksi tietosuojaan erikoistuneen lakimiehen, ja voi olla, että kotisivujeni ”Lähetä CV:si” osio tuntuu byrokraattiselta, mutta mieluusti en oikaise tässä asiassa. Itse kunkin on hyvä tutustua asiaan, jotta tietää omat oikeutensa. Tietoa saa esimerkiksi tästä.  

Elokuun myötä käynnistyvät myös uudet Henkilökohtaiset ura- ja työnhakuvalmennukset. Valmennukseen otetaan rajallinen määrä valmennettavia, joten jos olet kiinnostunut asiasta, tutustu ohjelmaan tästä.

Perusvalmennukset, Tehoa työnhakuun, Career Masterplan ja Viiskyt ja risat, saatavissa vielä vanhalla hinnalla 9.8. saakka.

Lämmintä elokuuta kaikille!

 

30.07.2017 22:363 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Uuteen työhön 56-vuotiaana - ennätysvauhtia

Kävin keväällä sähköpostikirjeenvaihtoa 56-vuotiaan Leenan kanssa. Juttelimme muutamaan kertaan myös puhelimessa. Tarmokkaan ja päättäväisen Leenan määräaikainen työsuhde oli loppunut, ja sisuuntuneena hän oli ottamassa kaikki keinot käyttöön uuden työpaikan löytämiseksi. Yksi keinoista oli osallistuminen Viiskyt ja risat -valmennukseen.

Leenan ammattialalla on kohtuullisen hyvät työllistymisen mahdollisuudet, mutta lähempänä kuuttakymmentä vuotta ikä on yksi työllistymistä, jos ei estävä, niin ainakin hidastava tekijä. Leenan kohdalla näin ei ollut. Hän työllistyi kahdessa kuukaudessa, mikä on nopea vauhti uuden työpaikan saamiselle minkä ikäiselle tahansa.

Leenan salaisuus nopeaan työllistymiseen ei ollut niinkään omat verkostot, vaan erittäin systemaattinen ja maantieteellisestikin laaja-alainen työnhaku. Lähtökohta ei ollut helppo, koska määräaikaisen työsuhteen päätyttyä hänellä oli takanaan vielä yksi erittäin lyhyt työsuhde, jonka hän oli purkanut oma-aloitteisesti, sillä se ei vastannut sitä, mitä hänelle oli haastattelussa luvattu.

Leenan strategia:

1.    Leena haki töitä vain ja ainostaan omalta ammattialalta: hänellä on johdonmukainen työkokemus, mutta vaikeusastetta nostivat viiime vuosien pari lyhyttä työsuhdetta. Leenaa auttoi se, että hänellä on kokemusta isoista ja pienistä yrityksistä sekä julkisen sektorin organisaatiosta. Sopeutumisesta monenlaisiin yhteisöihin oli siis näyttöä. 

2.    Hän etsi oma sinisen merensä eli hän pyrki sinne, missä kilpailua on vähemmän. Koska hänen lapsensa asuivat eri puolilla Suomea ja Leena itse pääkaupunkiseudulta, hän haki töitä myös niiltä paikkakunnilta, joilla jälkikasvu asui. Hän ilmoitti hakemuksessaan, että hänellä on mahdollisuus muuttaa ja jo valmiiksi verkostoa paikkakunnalla. Monet työnantajat pelkäävät, että paikkakunnalle muuttavat käyttävät uutta työtä vain laskuvarjona eli ovat alttiita lähtemään pikaisesti takaisin vanhalle kotiseudulle heti, kun kotiseudulta löytyy työtä. Leena oli myös sosiaalisesti rohkea, joten haastatteluissa ei jäänyt epäilystä siitä, etteikö hän pystyisi solmimaan uusia tuttavuuksia.

3.    Leena käytti kahdeksan tuntia joka arkipäivä työnhakuun, sillä se oli nyt hänen työtään. Tiukasti ja organisoidusti.

4.    Viikonloput hän harrasti ja piti arki-iltaisinkin huolta omasta kunnostaan ja ystävyyssuhteistaan. Tämä oli ratkaiseva asia hänen henkiselle jaksamiselleen – epätoivon hetkiä tuli, mutta niistä hän pääsi parhaiten yli tekemällä jotakin, mistä hän nautti.

5.    Leena ymmärsi, että isot organisaatiot eivät välttämättä palkkaa enää hänen ikäistään muuta kuin korkeintaan määräaikaisuuksiin, mitä hän ei halunnut. Hänelle oli ehdottoman tärkeää löytää vakituinen työ. Kaikkiaan Leena lähetti 12 hakemusta kahden kuukauden aikana ja kävi viidessä haastattelussa. Hakemuksen ja CV:n hän muokkasi valmennuksen malllien mukaan ja opiskeli valmennusmateriaalin haastattelukysymykset. Näin olo oli haastatteluissa valmistautuneempi ja rauhallisempi, vaikka kysymykset toki vaihtelivat haastattelijan ja organisaation mukaan.

Lopulta työ löytyi omalta paikkakunnalta alalta, jossa hän oli työskennellyt aiemmin ja joka innosti häntä aidosti. Innostus ja motivaatio näkyivät ja vakuuttivat työnantajaehdokkaan, sillä päätös palkkauksesta syntyi nopeasti – nopeammin kuin Leena oli koskaan kuvitellut.

Leena sai itsenäisen työn, jonka osa-alueet hän pystyy järjestämään itselleen mieluisiksi ja jossa hän saa käyttää kaikkea vuosien saatossa oppimaansa.

Onnittelut Leenalle ja menestystä uuteen työhön!

12.06.2017 17:465 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Viisikymppisenä uuteen työhön

Kirjoitan  Uusille urille -palstaa Kollega-verkkolehteen. Sieltä löydät tiivistetysti neuvoja siitä, miten voit menestyä työnhaussa viisikymppisenä.

Myöhemmin kesäkuussa kerron Uuteen työhön -blogissa Leenan tarinan: 56-vuotiaana uusiin töihin parissa kuukaudessa.

http://kollega.fi/2017/05/viisikymppisena-uuteen-tyohon/

 

31.05.2017 10:215 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Rentouttavaa pääsiäistä!

Iloisia aikoja!

Iloisia uutisia työnhaun onnistumisesta on tullut pitkin talvea ja kevättä, tänään viimeksi tuli ihanan yllättynyt viesti otsikolla "Taisin saada työpaikan".

Hups vain, kaikki tuppaa tapahtumaan rykelmissä: kun uskaltautuu ottamaan ns. kylmiä yhteydenottoja, voi yht'äkkiä huomata olevansa uudessa työpaikassa. Joskus yrityksessä, johon on ollut oma-aloitteisesti "sokkona" yhteydessä, joskus yrityksessä, josta ystävä on antanut vinkin, joskus yhteydenotto tulee konsultilta tai suoraan tutusta tai jopa itselle oudosta yrityksestä. Täytynee olla olemassa jonkinlainen kumuloitumisen laki, kun asioita tapahtuu yhtä aikaa, jopa rytinällä.

Valmennus on tukena työnhaussa, mutta mikään valmennus ei tuo työpaikkaa sellaisenaan, vaan kaikki työllistyneet työnhakijat ovat tehneet itse kovasti työtä uuden työn eteen. Siiitä voi heille kaikille nostaa hattua ja onnitella päättäväisyydestä ja sitkeydestä.

Omasta jaksamisestaan kannattaa pitää huolta myös työnhaun lomassa. Hyvä esimerkki on viisikymppinen valmennukseen osallistuja, joka kertoo seuraavaa:

"Liikun päivittäin. Syön terveellisesti, saatan olla laihtunutkin. Haen työpaikkoja, mutta kaikki tämä sisältyy kahdeksaan tuntiin päivässä. Illalla katson tv:tä onnellisena päivän työrupeamasta ja teen käsitöitä. Viikonloput olen onnistuneesti pystynyt pitämään melkein vapaana, joten stressini on ollut siedettävä."

Nyt monella on edessä neljä vapaapäivää, ja ne kannattaa käyttää rentoutumiseen. Jos sinun on tarpeen tehdä hakemuksia, keskitä niiden laatiminen yhteen päivään, jotta voi nauttia muista vapaapäivistä hyvällä omallatunnolla.

Rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

 

 Oma allekirjoitus

11.04.2017 19:177 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Onnea etsimässä

 

Kevät on monille sitä aikaa. Minulle myös syksy ja uuden vuoden alku ovat sitä aikaa. Siis sitä aikaa, kun uudet suunnitelmat jylläävät päässä. Kestoaiheeni on liikunta: viikkokalenteriin kävelyt, kuntosali ja vesijumppa. Tänä vuonna mukaan on tullut myös intohimoinen ranskan kielen opiskelu. Ja liikunnan kylkeen sopii mainiosti ruokatottumusten terävöittäminen terveellisempään suuntaan, juurihan lehdessä mainittiin, mitkä ruoka-aineet torjuvat syöpää. Ei tietysti haittaisi, vaikka vähän laihtuisi. Kymmenen kiloa laihempana ja ranskaa puhuvana vesijumppaajana olisin varmasti onnellisempi. Ainakin sitten, kun voin viettää pidempiä aikoja Ranskassa.

Oletko saanut itsesi kiinni samankaltaisista ajatuksista? Sitten, kun laihdun, olen onnellinen. Sitten, kun saan unelmieni omakotitalon, olen onnellinen. Ja kun voitan lotossa, sitten vasta olenkin onnellinen.

Moni ajattelee toiveikkaasti myös, että uusi työpaikka tuo onnen ja kaikki nykyisen työpaikan ongelmat ratkeavat sen siliän tien. Hyvästi ankeus!

Totuus kuitenkin on, että jos ongelma on työn sisällössä, se ei välttämättä ratkea työpaikkaa vaihtamalla: asiakkaat ovat asiakkaita uudessakin työpaikassa, Excel ei muutu ihastuttavaksi työkaluksi uudessa työpaikassa, jos se ei sitä nykyisessäkään ole, myyntityö on myyntityötä kaikkialla, assistenttina pyörität entisenkaltaista sirkusta uudessa ympäristössä. Työn sisältö muuttuu usein vain kokonaan uudenlaisen toimenkuvan myötä, ja tämä muutos voi joskus edellyttää lisäopintoja.

Jos ongelma on työkavereissa, ei ole takuuta, etteikö uudestakin työpaikasta löydy toimiston arkkityypit.

Jos työtilat ovat kurjat tai IT-järjestelmät ajastaan jäljessä eikä toivoa kehityksestä ole, voi työhaastattelussa pyrkiä varmistumaan siitä, että uudessa työpaikassa toimitilat ovat miellyttävät ja IT-järjestelmät tukevat työssä suoriutumista.

Jos ongelmana on hankala esimies, työpaikan vaihtaminen voi hyvinkin ratkaista ongelman. Ja jos uudessakin työpaikassa on mäntti esimies, kannattaa vilkaista peiliin.

Jos sinulla on työpaikka, mutta olet tyytymätön siihen, mieti ennen työpaikan vaihtoa, mitkä asiat ovat hyvin ja mihin haluat muutosta. Tee plus-/miinus -lista. Jos plussia on enemmän kuin miinuksia, mieti kaksi kertaa, kannattaako vaihtaa vain vaihtelun vuoksi. Jos miinukset ovat voitolla, mieti, voitko saada asioihin muutosta? Liittyvätkö miinukset perustavaa laatua oleviin asioihin, joihin et voi vaikuttaa, vai onko kyse pienistä epäkohdista, jotka voidaan muuttaa. Vai onko kyse kenties omasta muutosvastarinnastasi ja näet sen vuoksi asiat synkempinä kuin ne ovatkaan? Jos olet luonteeltasi ikuinen pessimisti, ei työpaikan vaihdos ole ratkaisu.

 

Mitäpä, jos pysähtyisit tänään ja katsoisit elämääsi. Mihin olet tyytyväinen, mistä olet ylpeä? Miten kerrot itsestäsi, jos et saa millään tavalla viitata työhösi tai ammattiisi? Mitkä asiat luovat sinun onnellisuutesi perustan?

30.03.2017 12:307 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Miten kerron itsestäni haastattelussa?

Kenties yleisimmät tavat aloittaa haastattelu on kysyä hakijalta ensimmäiseksi ”Kerro,  miksi olet nyt täällä?” tai ”Mikä sai sinut kiinnostumaan tästä tehtävästä?”

Hyvin yleinen toinen kysymys, ”Kerro itsestäsi”, ei ole oikeastaan kysymys lainkaan – se on haastattelun aloituslaukaus. Siihen voi periaatteessa vastata monella tavalla, ja varmasti juuri siksi monet miettivätkin, mikä on oikea tapa. Joku haluaa vuodattaa heti koko työhistoriansa yksityiskohtia myöten, toinen kertoo lyhyesti koulutuksensa ja niputtaa työkokemuksensa, pitkänkin, muutamaan lauseeseen. Ei ole hyvä olla liian laveasanainen, mutta ei liian niukkakaan.

Yksi tehokas tapa on tiivistää työhistoria parin minuutin esitykseksi: missä olen ammatillisesti nyt, mistä tulen ja minne haluaisin työelämässäni seuraavaksi. Kokeile, miten pystyt mahduttamaan oman taustasi esimerkiksi kahteen minuuttiin. Entä, jos puhut viisi minuuttia – kymmenen minuuttia? Pitkästyykö kuulija? Menetkö jo asian ytimen ohi? Puhu ääneen, nauhoita puheesi ja kuuntele se itse, pakota ystävä kuuntelemaan, ota aikaa. Kahteen minuuttiin mahtuu paljon asiaa! Entä montako niinku-sanaa tuli mukaan?

Haastattelun aloitusvaiheessa kannattaa kertoa enemmän tehtäväkokonaisuuksista ja toimialakokemuksesta kuin yksittäisistä tehtävistä tai työnantajista. ”Olen toiminut 15 vuotta myynnissä ja markkinoinnissa” sen sijaan, että luettelee: ”Olen ollut aluksi 2 vuotta myyntiedustajana, sitten 5 vuotta myyntipäällikkönä, 8 vuotta markkinointipäällikkönä - - -”. 

Opettele niputtamaan ja tiivistämään. Ei ole nimittäin kummankaan osapuolen etu, että tähän vaiheeseen käytetään kovin suurta osaa niukasta haastatteluajasta, kun haastattelijalla on todennäköisesti liuta täsmäkysymyksiä, jotka hän haluaa vielä kysyä. Tuhlattu aika on aina pois haastateltavalta.

Osa haastattelijoista voi haluta seuraavaksi käydä taustasi tehtävä tehtävältä läpi, keskittyen yleensä vastuiden ja saavutusten lisäksi siihen, miksi olet aikoinaan hakeutunut tehtävään ja siitä pois. Toisaalta nykyisin on myös tavallista keskittyä siihen, miten hakijan koulutus ja työkokemus soveltuvat nimenomaan kyseessä olevaan avoimeen tehtävään. Silloin sivuutetaan tehtävät, joille ei ole suoraa relevanssia haettavan tehtävän kannalta, mutta näidenkin osalta voidaan kysyä työpaikan vaihdon syistä. Joskus haastattelija ei näe relevanssia joidenkin tehtävien ja avoimen tehtävän välillä: esimerkiksi kaikki eivät ymmärrä, että myynti ja osto ovat saman kolikon kääntöpuolia ja hyödyttävät toinen toistaan. Kun on ollut ostajana, tietää myyjän roolissa, miten ostaja ajattelee ja päinvastoin. Tällöin hakijan tehtävänä on avata tämä yhteys haastattelijalle, jonka päässä lamppu usein sitten syttyykin.

Haastattelussa menestyminen vaatii siis sekä oman työtaustan analysointia että haettavan tehtävän analysointia, rekrytoivaan yritykseen tutustumista ja tehtävän vaativuudesta riippuen myös yrityksen liiketoiminnan ja markkinatilanteen analysointia. Mieti, mitä koukkuja voit sitoa oman osaamisesi ja haettavan tehtävän vaatimusten välille ja miten tiiviin verkon pystyt niistä kutomaan. Kaiken tavoitteena on kertoa yritykselle, miten voit olla heille hyödyksi ja auttaa ratkaisemaan ongelmia. Nykyään sitä sanotaan hienosti lisäarvon tarjoamiseksi.

21.03.2017 16:008 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Mitäs me Ilonpilaajat

Kari Hotakainen määrittelee neljä toimiston perustyyppiä Klassikko-romaanissaan (WSOY, 1997). On Moottoripäät, Toteuttajat, Energiansyöjät ja Sivustakatsojat. Lyhyesti kuvattuna Moottoripäät keksivät mahdottomasti ideoita, Toteuttajat toteuttavat ne, Energiansyöjät keskittyvät niittamaan Moottoripäiden ideat ja tuhahtavat päälle kahvihuoneessa istuessaan. Energiansyöjän paras kaveri työyhteisössä on Sivustakatsoja, joka on kyllä säntillinen ja sopeutuva, mutta ei osallistu täystehoisesti työntekoon. Hotakaiselta unohtui viides tyyppi: Ilonpilaajat. Ilonpilaaja muodostanee kompuksen Energiansyöjän ja Sivustakatsojan kanssa. Ilonpilaajan mielestä mikään onnistuminen ei ole totta, mikään ei kertakaikkiaan voi mennä ns. putkeen, ja jos meneekin, niin kohtahan kaikki paljastuu huijaukseksi.

Jos näitä tyyppejä arvioidaan työnhaussa onnistumisen kannalta, niin Toteuttajalla lienee parhaat mahdollisuudet saada uusi työpaikka. Toteuttajat ovat yleensä niitä, jotka suhtautuvat ilolla uusiin ideoihin, ilmaisevat rakentavasti, jos ovat eri mieltä, ja vievät asioita tarmolla eteenpäin. Toteuttajan kohdalla ”oikean” koulutustason puute ei muodostu esteeksi, koska hän on kertakaikkisen arkijärkinen, pääsee nopeasti kärryille olennaisista asioista ja osaa käsitellä ihmisiä sekä organisoida toimintaa. Ilman Toteuttajia mikään ei toimisi: ravintoloissa ei saisi ruokaa, tehtaista ei valmistuisi tuotteita, sanomalehdet myöhästyisivät, kauppojen hyllyt täydentyisivät hitaasti, tilinpäätöksiä saisi odottaa kuukausikaupalla.

Suhteellisen helppoa työllistyminen on myös Moottoripäille, kunhan he vain löytävät yrityksen ja esimiehen, joka ymmärtää tarvitsevansa juuri Moottoripään energiaa ja ideoita. Joskus Moottoripään ajatuksenjuoksu voi olla impulsiivista, mutta yhtä kaikki se on asioita edistävää, yrityksen liiketoimintaan, tiimin ja omaan toimintaan uskovaa positiivista asennetta. Virheitäkin Moottoripää tekee joskus, mutta tekevälle sattuu, ja useimmat asiat voi korjata toteutuksen edetessä.

Kolmelle muulle tyyypille Moottoripään vauhti onkin liikaa ja Toteuttajakin on ”mitä se nyt taas yrittää” -tyyppi. Energiansyöjille, Sivustakatsojille ja Ilonpilaajille elämä on rankka laji, ja onnistuminen, oma ja toisten, on täyttä utopiaa. Ilonpilaajan, Energiansyöjän ja Sivustakatsojan työllistyminen on näinä aikoina vaikeaa – ja koska heidän itsensä työllistyminen on vaikeaa, ei kukaan muukaan oikeasti voi työllistyä työhön, josta saisi muka vielä oikeaa rahaa palkaksi. Ei vain voi!

Se, että on joutunut irtisanotuksi, on loukkaavaa, tulipa samalla irtisanotuksia yksin tai yhdessä satojen muiden kanssa. Siitä on oikeus olla vihainen, mutta ei loputtoman pitkään. Katkeruus on yksiteräinen miekka, joka osoittaa vain ja ainoastaan kantajaansa, vaikka hän kuinka tähtää sillä muihin. Tosin myös lähipiiri saattaa alkaa voida pahoin. Työnhaussa katkeruus on myrkkyä, sillä se paistaa niin valtavan helposti läpi haastattelussa paitsi sanavalintojen, myös mikroilmeiden kautta. Työskentelisitkö itse iloisen vai katkeran työkaverin kanssa?

Postasin tänään Uuteen työhön -FB-sivuille iloisen viestin yhden henkilökohtaiseen valmennukseen osallistuneen onnistumisesta. Ei kauan kestänyt, kun paikalle liihotteli Ilonpilaaja, joka ei uskonut, että kukaan voisi työllistyä näinä aikoja – ja todellakin saada siitä vielä palkkaa. Tulikohan hän ajatelleeksi, että sanavalinnoillaan hän saattoi viedä osan siitä ilosta, jota uuden työn saanut henkilö koki? Ei varmaankaan.

Olen poistanut ko. henkilön kommentit ja tulen jatkossakin poistamaan vastaavantyyliset kommentit. Kriittinen saa olla, mutta asiallisesti. Ja tiedoksi myös, että en koskaan enkä milloinkaan tule paljastamaan pienintäkään yksityiskohtaa, josta kukaan voisi tunnistaa valmennettaviani. Usko tai älä.  

 

 

10.03.2017 17:328 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Arvokas elämä

Loppuvuodesta käynnistyneeseen yksilöllisen työnhakuvalmennuksen pilottiin osallistuvien kanssa on eletty hetkiä ilon ja  turhautumisen väliltä. Moni on saanut jo uuden työpaikan, mutta mikään ei ole tapahtunut taikaiskusta, vaan takana on paljon työtä jo ennen valmennusta ja valmennuksen aikana. Monelle korkein kynnys on ottaa itse yhteyttä kiinnostaviin yrityksiin – toisaalta kun sen uskaltaa tehdä, se on lopulta osoittautunut palkitsevimmaksi. Valmennus on tuonut uutta voimaa ja uskoa itseen, mutta vuoden alku on näyttäytynyt monelle myös tahmeana, vaikka meitä on kovasti vakuuteltu, että talouden suunta on kääntymässä. Ennennäkemättömän suuret epävarmuustekijät vaikuttavat meihin vähintään alitajuisesti. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Yritykset miettivät, uskaltavatko rekrytoida nyt vai vasta muutaman kuukauden päästä. Rekrytointiprosessit kestävät, hakijoita on paljon ja ”valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viestejä tulee sähköpostiin enemmän kuin kutsuja haastatteluihin.

Eräs ystäväni totesi: ”Työnhaku on kamalaa”. Kaikkein kamalinta se on silloin, kun entinen työ on loppunut ja on pakko löytää uusi työpaikka. Protestanttinen työetiikkamme ei varsinaisesti paranna tunnelmia: Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.

Mitä korkeammalta tipahtaa, sitä kamalampaa työnhaku on. Jos on itse ollut johtavassa asemassa ja rekrytoivassa roolissa, asettuminen työnhakijaksi ja toisten arvioitavaksi voi olla shokki. Silti väitän, että jokaisen henkilöstöjohtajan tai toimitusjohtajan olisi hyvä nähdä itse tilanne toiselta puolelta pöytää: siinä kirkastuu hetkessä, miten hyvä rekrytointiprosessi hoidetaan. Ja miten sitä ei hoideta.

Työ- ja elinkeinoministeriön 21.2.2017 julkaiseman tilaston mukaan työttömiä on nyt  25.300 vähemmän kuin vuotta aiemmin.Työttömyysaste on vähentynyt 0,1 %lla ja on tällä hetkellä 9.2 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli noussut, mutta iloinen uutinen oli, että yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli vähentynyt.

Työpaikkailmoituksiin reagoivien hakijoiden joukossa on siis aina paljon työttömiä työnhakijoita, tai kuten amerikkalaiset sanovat: työpaikkojen välissä olevia. Mitä pitempi työttömyysjakso, sitä vaikeampi on päästä haastatteluun. Vaikka oma tausta olisi tismalleen sitä, mitä haetaan, työnantajaa arvelluttaa hakijan työttömyys. ”Hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa olivat juuri sitä, mitä me haemme, mutta koska hän ei ollut töissä, minä laitoin hänen hakemuksensa sivuun.” Puolen vuoden tai vuoden mittainen työttömyysjakso ei ole nykypäivänä harvinaisuus, mutta valitettavasti osa rekrytoijista elää edelleen omassa kuplassaan, täysin työmarkkinatilanteen ulkopuolella.

Mitä tapahtui sille, että annetaan ihmiselle mahdollisuus?

24.02.2017 09:368 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Entä jos epäonnistun uudessa työssä?

Uravalmennuksessa tulee yllättävän usein esille työhakijan pelko onnistumisesta työnhaussa. Luit oikein, työtä tai uutta työpaikkaa haetaan ahkerasti, mutta työpaikan saantia pelätään. Ajatuksenjuoksu on suunnilleen tämä:

"Mitä, jos saan tämän työpaikan, mutta rahkeeni eivät riitäkään siinä onnistumiseen?"

"Mitä, jos he tajuavat, että aiemmat saavutukseni ovat vain onnenkantamoisia eivätkä omaa ansiotani?"

"Mitä, jos en pääse tavoitteisiin ja saan heti potkut?"

"Osaan 90 % työstä, mutta ymmärtääkö työnantaja, että en kuitenkaan osaa kokonaisuuksia X, Y ja Z? He huomaavat sen varmasti tosi pian…"

Maalaisjärjen valossa uusi työ tuntuu iloiselta asialta. Mahdollisuus siirtyä uusiin tehtäviin toisaalta kiinnostaa, toisaalta pelottaa. Työpaikan vaihto onkin kärkipäässä elämänmuutosten stressaavuutta mittaavassa Thomas Holmesin ja Richard Rahen tutkimuksessa: sekä työnkuvan selkeä muutos että työvelvollisuuksien muuttuminen ovat stressilistalla korkealla sijalla (sijat 18 ja 22). Potkut töistä ovat sijalla kahdeksan, ymmärrettävästi.

Joskus vähättely näkyy jo hakemuksen tai CV:n sanamuodoissa, jolloin ammattilaisen apu  työnhakudokumenttien laatimisessa voi auttaa. Toisaalta joskus hakemus ja CV ovat erinomaisesti laadittuja, mutta ongelmat alkavat haastattelussa. Tällöin hakija tietoisesti tai tiedostamattaan torpedoi omat mahdollisuutensa aliarvioimalla itseään, korostamalla, että ei todellakaan osaa tiettyjä asioita ja antamalla samalla toisen epäsuorasti ymmärtää, että ei koe edes oppivansa uusia asioita tai sulkeutumalla kuoreensa ja vastaamalla yksisanaisesti. Tapoja on monia.

Uravalmentajan yksi tärkeimpiä tehtäviä on auttaa hakijaa suuntaamaan työnhaku tehtäviin, jossa hakijalla on aidosti menestymisen mahdollisuuksia, ja toisekseen tukea hakijan itsetuntoa ja tuoda suhteellisuudentajua hakijan oman osaamisen arviointiin. Pienempi osa hakijoista yliarvioi itseään ja hakee tehtäviä, joihin ei realistisesti arvioiden ole pätevä, mutta etenkin pitkään työtä hakeneet aliarvioivat itseään. Itsensä aliarviointi on myös naisten helmasynti – omaan itseen kohdistuva vaatimustaso voi olla epärealistisen korkea.

Joskus itsensä vähättely ja suoranainen mollaaminen johtuu siitä, että hakija tajuaa kesken haastattelun, että kemiat eivät toimi tarjolla olevan esimiehen kanssa. Moni kokee, että kiinnostuksen osoittaminen on tuolloin teeskentelyä. Sen sijaan, että pitäisi omat tunteensa kurissa ja yrittäisi parhaansa haastattelussa, hakijan vastaukset jäävät lyhyiksi, jopa hieman tylyiksi, ja ”ehkä”, ”ei” ja ”vain” -sanat alkavat esiintyä tiheämmin puheessa. Tuolloin kannattaisi kuitenkin pitää valinnanvara itsellä, ottaa tilanne haastatteluharjoituksena tai neuvottelutilanteena, ja pyrkiä tuomaan parhaat puolensa esille, vaikka haastattelijan persoona tai käytös ärsyttäisi. Jos vielä yön yli nukkumisen jälkeenkin tuntuu, että tehtävä ei ole itseä varten, on aina paljon mukavampi myöhemmin itse sanoa ”ei kiitos” kuin kuulla se rekrytoivalta henkilöltä.

 

 

 

 

 

27.01.2017 13:109 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Menestystä uudelle vuodelle!

Joulu on taas juhlittu, ja sitä ennen on juostu pää kolmantena jalkana kasaan kaikki mahdolliset projektit ikään kuin huomista ei tulisikaan.

Onneksi huominen kuitenkin tulee väistämättömällä voimalla, ja parin huomisen päästä tuo myös uuden vuoden tullessaan. Voin mielihyvin jättää kuluvan vuoden taakseni, sillä vuodet, joissa on numeroyhdistelmä 1 ja 6, eivät ole minun vuosiani. Vaikka yritystoiminnan kannalta vuosi on ollut hyvä, henkilökohtaisesti vuosi on ollut elämäni raskaimpia. Voisin vaihtaa kokonaisia kuukausia pois.

Vuoden vaihtumisessa on mielestäni aina magiikkaa: mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan ja miten paljon tulevan vuoden tapahtumiin voi itse vaikuttaa. Kaikki viime vuosien uudenvuoden tinaennustukseni ovat sisältäneet kaatotekniikastani johtuen veneen - milloin kuunarin, milloin pikaveneen, milloin gondolin, kerran jopa pelastuslautan. Matkoja kaukaisiin maihin, tulkitsen. Matkat eivät kuitenkaan koskaan ole ilmestyneet pyytämättä, vaan aina olen ne ihan itse suunnitellut, varannut ja maksanut. Mutta toisaalta en tiedä, varaisinko yhtään matkaa, ellen saisi tinavenettä joka ikinen uusi vuosi muistuttamaan asiasta. Ennustus velvoittaa.

Uudenvuodenlupauksista olen luopunut vuosia sitten. Pisin aika lupauksen pitämisessä taisi olla aikoinaan kokonainen viikko, mikä kuvastaa mainiota itsekuriani. Lupausten sijaan teen suunnitelmia ja mielikuvaharjoitteita tulevaa vuotta varten – unelmia ja konkretiaa. Älkää käsittäkö väärin, en hetkeäkään usko, että elämää voisi täysin hallita (mikä tuli todistettua tänä vuonna), mutta on kuitenkin parempi edes yrittää pitää ohjaksia käsissään kuin ajelehtia virran mukana.

Tänään ja huomenna kirjoitan kirjeen itselleni siitä, mitä haluan ja toivon omassa elämässäni ensi vuonna ja viiden seuraavan vuoden aikana tapahtuvan. Lyhyen ja pitkän aikavälin suunnittelua ja visioita – kun suunta on selvä, asiat tapahtuvat monesti ikään kuin omalla painollaan alitajunnan ohjaamana. Yritysmaailmassa tätä kutsutaan strategiaksi, ja strategian toteutuminen varmistetaan toimenpidesuunnitelmalla.

Omassa suunnitelmassani konkretiaa ovat tässä vaiheessa mm. ranskan kielen opinnot. Kieli, jota en koskaan kuvitellut oppivani, alkoi elää päässäni marraskuisen Ranskan matkan aikana parin internetissä suorittamani lyhyen kielikurssin jälkeen. Vuoden 2016 suurin positiivinen yllätys oli, kun vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani huomasin pitäväni Ranskasta (ei edelleenkään koske Pariisia). Ja koska kieli on avain kulttuuriin, olen buukannut itselleni ranskan intensiivikurssin kevääksi. Olen onnellinen, jos opin puhumaan arkikieltä, kirjoittamisesta en edes haaveile.

Uuteen työhön -valmennuksessa tehdään mielikuvaharjoitus, joka suuntaa tehokkaasti työnhakua tai oman uran kehittämistä. Jos kirjoittaminen on sinulle tapa jäsentää maailmaa, kirjoita alla olevan ohjeen mukaan tarina. Jos taas visualisoit mielessäsi asioita mieluummin kuin kirjoitat, voit tehdä tämän harjoitteen omassa päänsisäisessä elokuvateatterissasi.

Mitä enemmän innostut tarinastasi ja mitä yksityiskohtaisemmin pystyt tarinasi kuvailemaan, sitä parempi työnhakusi tai urasuunnitelmiesi kannalta.

Kirjoita, tai kuvita mielessäsi, tarina työpaikasta, jossa saat käyttää kaikkia taitojasi, olitpa hankkinut ne työssä tai yksityiselämässä. Mitä tehtäviä silloin teet? Millaisia työvälineitä käytät? Millainen on työskentely-ympäristösi? Keiden kanssa työskentelet – kuluttajien, työkavereiden, yritysasiakkaiden, tuotekehittäjien, keiden muiden? Millaisia tunteita koet, kun saat tehdä itsellesi mieluisia tehtäviä? Millaista palautetta saat työstäsi?

Entä milloin olet omasta mielestäsi menestynyt? Liittyykö siihen status ison yhtiön johdossa vai onko menestys sitä, että teet oman osasi ruohonjuuritasolla, palvelet muita tai teet lopultakin sitä, mitä rakastat, muiden mielipiteistä ja arvostuksista välittämättä?

Menestystä tulevaan vuoteesi – itse kullekin omanlaistaan!

30.12.2016 01:0810 kuukautta sitten

  • Näytä kommentit (0)

Suosittelenko vai laulanko suohon?

Suositukset ovat tärkeä osa rekrytointia, ja uskoakseni muodostuvat tulevaisuudessa yhä tärkeämmäksi. Hyvin tehty haastattelu, mieluummin useampia haastatteluja yrityksessä työskentelevien eri ihmisten kanssa, ja suositusten tarkistaminen antavat yleensä varsin totuudenmukaisen kuvan hakijasta. Suositusten tarkistaminen onkin hyödyllisintä vasta siinä vaiheessa, kun työnantaja on itse muodostanut käsityksen hakijasta. Suositusten kysyminen on siis viimeinen varmistus hakijasta. Jos suosittelijan näkemykset vahvistavat haastatteluissa syntyneen positiivisen käsityksen hakijasta, ollaan hyvällä tiellä. Ja jotta en rekrytoijana ohjaisi suosittelijaa, itse aloitan kyselyni aina avoimella kysymyksellä: ”Mitä sinulle tulee spontaanisti mieleen tästä henkilöstä?” Jatkokysymystenkin on syytä olla avoimia kysymyksiä eli sellaisia, mihin ei voi vastata ”kyllä” tai ””ei”.

Jos rekrytoijalla on epäilyjä henkilön sopivuudesta tehtävään tai yritykseen, suositteluja on turha kysyä. Pelkkä uteliaisuus ei ole syy suositusten kysymiseen. Samoin kuin soveltuvuusarvio on turha, jos haastattelijan mieltä kaivaa epäilys hakijan soveltuvuudesta. Harva hakija nimittäin paranee soveltuvuusarviossa. Siinä missä soveltuvuusarvion pitäisi olla objektiivinen arvio henkilön sopivuudesta tehtävään ja yritykseen, suosituslausunto on taas antajansa subjektiivinen käsitys hakijasta. Suosittelija voi ylistää hakijan kykyjä ymmärtämättä välttämättä lainkaan, millaiseen ympäristöön on häntä suosittelemassa. 

Suosittelijoita ei tarvitse nimetä hakuvaiheessa. Toisaalta, jos arvelee suosittelijoista olevan etua työnhaussa, heidät voi toki mainita CV:ssä, sillä joskus suosittelijoilla on ns. nimiarvo. Se, ketkä hakija nimeää suosittelijoikseen, voi kertoa jo itsessään paljon, olivatpa nuo nimet CV:ssä tai vasta hakuprosessin aikana ilmoitettuja. Työnantajan näkökulmasta parhaita suosittelijoita ovat entiset esimiehet, koska he ovat todennäköisesti joutuneet tekemään hakijasta suoriutumisarvioita. 

Hyvä rekrytointitapa edellyttää, että hakijalle kerrotaan suositusten tarkistamisesta. Jos haluaa varmistua siitä, että tietoa omasta hakemuksesta ei leviä ennen aikojaan, suosittelijat kannattaa jättää CV:stä pois. Ammattirekrytoijat ymmärtävät luottamuksellisuuden, mutta satunnainen rekrytoija ei aina innostuksissaan asiaa muista – tutulle suosittelijalle on joskus liiankin helppo pirauttaa, mikä voi rikkoa rekrytointeihin tärkeänä osana kuuluvan luottamuksellisuuden.

Irtisanomistilanteessa on erityisen tärkeää, että pystyy sopimaan esimiehen kanssa siitä, miten lähdöstä kerrotaan kolmansille osapuolille. Kertomuksen, enkä siis tarkoita satua, on syytä olla sama  molemmilla osapuolilla. Tästä sovittaessa molemmilta vaaditaan tunteiden kurissa pitämistä ja kykyä katsoa nykyisen tilanteen yli tulevaisuuteen - huono kello voi kuulua molemmin puolin. Itse olen joutunut työurallani irtisanomaan joitakin ihmisiä, ja kaikkien paitsi rikoksen tehneiden kanssa olen keskustellut läpi, miten irtisanomisesta kerrotaan muille siten, että stoori on sama kummallakin: ei valehdella, mutta ei lytätä toista maanrakoon. Näin jopa silloin, kun irtisanomisen peruste on ollut henkilökohtaisesta suoriutumisesta johtuva – jossain toisessa ympäristössä tai tehtävässä henkilö voi kukoistaa yksittäisestä epäonnistumisesta huolimatta, m.o.t. Kenenkään elämää ei kannata vaikeuttaa, mutta toisaalta suosituksissakaan ei saa valehdella, vaan suosittelijan on mietittävä omaa mainettaan. Ja on hyvä tiedostaa, että suosituksia – muistinvaraista tietoa - voi kysyä entisistä työpaikoista, vaikka hakija ei olisi erikseen nimennyt sieltä suosittelijaa.

Ihannetilanteessa suosittelija antaa hakijasta rehellisen ja positiivisen kuvan. Ei ole kuitenkaan ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, jolloin hakijan nimeämä suosittelija onkin työnhakijan tietämättä haukkunut tämän jokseenkin pataluhaksi. Jos siis vähänkään epäilee asiaa, ei ole syytä ottaa riskiä ja mainita sellaista henkilöä suosittelijaksi, jolla voi olla ns. ketunhäntä kainalossa. Kerran olen kysynyt ehdokkaalta, onko hän tietoinen siitä, mitä suosittelija kertoo. Ei ollut, mutta ei käyttänyt suosittelijaa enää toista kertaa. Tällä kertaa kaikilla muilla kriteereillä mitattuna hyvän ehdokkaan tie katkesi tähän yhteen lausuntoon.

Vaikka kyseessä olisi vain yhden ihmisen mielipide, joka poikkeaa kaikesta muusta sinusta saadusta informaatiosta, se voi painaa prosessissa liikaa. Suosittelijalla on valtaa, joten suosittelijoiden valinta ei ole yhdentekevää.

Lisää neuvoja ja tukea työnhakuun www.uuteentyohon.fi.

 

 

06.11.2016 17:441 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (2)

Vaatimattomuusko muka kaunistaa?

Suomessa vaatimattomuus kaunistaa, vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa ja teot puhuvat puolestaan. Lisäksi vain rumat koreilevat vaatteilla. Itsensä kehuminen on epähienoa: mikähän sekin luulee olevansa?

Olin lapsena kova räpättämään, kuten varmasti moni muukin. Mutta elämä opettaa. Sain välillä kuulla, enkö voisi joskus olla hiljaa sen sijaan, että puhua pulputan koko ajan. Minkäs teet, kun asiaa oli paljon ja vanhempien korvat vapaina kuuntelemiseen.

Nuoruudessani elin yhdeksän vuotta useamman kulttuurin risteyskohdassa ja aluksi  ihmettelin, miksi ihmiset riitelevät niin paljon. ”Ei me riidellä, me keskustellaan”, sanoivat ystäväni. Opin sitten itsekin sujuvasti soluttamaan sanani keskelle keskustelua, vaikka se tarkoitti, että lopulta kaikki puhuivat kovaan ääneen toisensa päälle ja osa, minä mukana, tehostivat sanojaan käsillä hosumalla. Kenenkään mielestä tässä ei ollut mitään outoa. Outoa olisi ollut olla hiljaa. Mahalasku tuli, kun sain suomalaisilta palautetta, että on epäkohteliasta keskeyttää. Sanoja seurasi äänetön paheksunta. No, on tässä sittemmin opittu sanomaan asiat lyhyesti ja pitämään kädet tiukasti paikoillaan.

Onneksi ulkomaalaisen toimeksiantajan kanssa ei haittaa, vaikka kesken asiakkaan puhetulvan avaan suuni ja keskeytän hänet. Useaan kertaan. Asiakas päinvastoin kokee, että olen kiinnostunut ja haluan antaa oman panokseni yhteiseen projektiimme.

Haastattelussa en hevin keskeytä ketään, ellei vastaus lähde menemään aivan väärään suuntaan, mikä yleensä tarkoittaa, että henkilö ei vastaa kysymykseen, vaan kiertelee. Tällöinkin kuuntelen aikani, josko sieltä kuitenkin alustuksen jälkeen tulisi vastaus - kerran kuuntelin erästä fyysikkoa 2,5 tuntia keskeyttämättä, koska jutut olivat mielenkiintoisia eikä aikataulu painanut päälle. Tuo oli poikkeustilanne, mutta normaalitilanteessa sanon aika nopeasti ja hyvin suoraan, että ”et vastannut kysymykseen”, jos vastausta kysymykseen ei ala kohtuuajassa tulemaan. Kohtuuaika on minuutteja, ei edes viittä minuuttia. Monet eivät odota saavansa tällaista vastausta ja häkeltyvät. Heillähän oli puheenvuoro. Ei ehkä pitäisi keskeyttää ja nolostuttaa toista.

Haastattelu ulkomaalaisen rekrytoijan kanssa voi olla etenkin pääosin kotimaisessa yritysympäristössä toimineelle työnhakijalle piinaavaa kokemus. Näin etenkin silloin, kun joutuu puhumaan itsestään, ns. myymään itsensä, eikä keskustelu pyörikään vain oman alan substanssiasioissa.

Voin kertoa, että vielä piinaavampi tilanne on ulkomaiselle haastattelijalle, joka miettii, miksi suomalainen ei saa sanaa  suustaan. Ei tietenkään saa, koska ranskalainen, saksalainen, englantilainen – amerikkalaisesta puhumattakaan – ei kestä hiljaisuutta, vaan täyttää sen omalla puheellaan. Ja suomalainen odottaa odottamistaan puheenvuoroa, jota ei tule, ellei sitä itse ota. Ei parane mennä keskeyttämään, koska se on epäkohteliasta.

Lisäjännitystä tuottaa se, onko ulkomaalaisen haastattelijan englannin kielen taito ymmärrettävää, vai sorahteleeko ranskalainen ärrä, saksalaiset ässät tai amerikkalainen aksentti siinä määrin, että sanoista ei saa selvää. Tai menevätkö englantilaisen elokvenssi ja idiomit yli ymmärryksen? Entä miten peruna pyörii tanskalaisen suussa englanniksi? Ja kannattiko kuitenkaan puhua ruotsia ruotsalaisen kanssa tai saksaa saksalaisen kanssa työhaastattelussa, jos kielitaito ei ole lähes natiivia tasoa? Englanti saattaa toimia parhaiten – silloin kummallakaan ei ole kotikenttäetua. Jos kieltä ei osaa hyvin, voi antaa itsestään tyhmemmän vaikutelman kuin oikeasti omalla kielellä on.

Haastatteluihin kannattaa aina valmistautua, käytiinpä ne suomalaisen tai ulkomaalaisen haastattelijan kanssa. Länsimaisissa haastattelijoissa on rekrytointitilanteissa vähemmän eroja kuin äkkipäätään ajattelisi. Kaikki he edellyttävät - myös ruotsalaiset - hakijalta aktiivista ja selvästi ulospäinsuuntautunutta asennetta. Perinteinen suomalainen kiltti kuuntelu ja ”vastaan, kun kysytään”, ei toimi. On uskallettava avata suunsa, kun toinen on hetkenkin – vaikka sen hengähdyksen tai nielauksen verran – hiljaa. Silloin pitää tarttua toisen kertomaan ja asettaa lisäkysymyksiä, kommentoida tai selvittää, miten äsken kerrottu tangeeraa omaan kokemukseen. Mielipiteitä! Niitäkin pitäisi olla, ainakin amerikkalaisille, jotka on jo ala-asteelta saakka koulutettu itseilmaisuun ja rohkaistu ilmaisemaan omat ajatuksensa.

Jos suutaan ei uskalla avata, saa olla koko haastattelun hiljaa, sillä puheenvuoroja ei välttämättä jaeta. Ja mitä kauemmin odottaa ennen kuin sanoo mitään, sitä korkeammaksi sanomisen kynnys nousee. Tietänette tunteen. Lopulta päädytään tilanteeseen, jossa haastattelija pitää hakijaa umpimielisenä, epäkohteliaana ja passiivisena, ei-osaavana, vetäytyvänä ja joskus jopa laiskana. Siinä ei paljon auta konsultin sanomiset, että me nyt vain ollaan tällaisia, mutta hakija on kyllä erittäin osaava, kova tekemään töitä ja pitää, minkä lupaa.

Sen lisäksi, että oma opiskelutausta, työkokemus ja toimintatapa pitää osata kertoa sujuvasti, kannattaa opetella muutama hyvä keskeytysfraasi: By the way… Could you, please, tell me more about…This reminds me of… May I ask… I would like to tell/emphasize... Joissakin tehtävissä, lähinnä virallista kirjallista materiaalia kuten vuosikertomuksia tai tiedotteita kirjoitettaessa, edellytetään natiivitason vieraan kielen taitoa, mutta valtaosassa tehtäviä ei. Ja koska muissa kuin englanninkielisissä maissa yleisin vieras kieli on Bad English, ei pidä jäädä liiaksi miettimään pikkuvirheitä.

Mitä nopeammin ottaa oman puheenvuoron, sitä helpommaksi haastattelu muuttuu, jännitys lievenee, ja tilanteesta oppii nauttimaan. Introverttikin pysyy siihen, kun miettii etukäteen ensimmäisiä vuorosanojaan. On parempi valmistautua kuin tulla yllätetyksi housut kintuissa ja jauhot suussa.

Kannattaa myös nyökkäillä ja hymyillä ymmärtämisen merkiksi. Maailmalla kulkee vitsi, että Suomessa esitelmän pito toimii hyvin kameraharjoituksena, koska suomalaiselle yleisölle puhuminen on kuin kameralle puhuisi: kukaan ei ilmaise kasvoillaan mitään. Pidä huoli, että et ole haastattelussa ilmeetön.

Sen sijaan, että vaatimattomuus kaunistaisi, mainos on valttia - myy itse rohkeasti työnantajalle, ja pidä valinnanvara työnhaussa itselläsi.

Lisää neuvoja ja tukea työnhakuun saat Uuteen työhön -valmennuksista, www.uuteentyohon.fi.

01.10.2016 16:541 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Raikkaita kuin ruusunnuput

Raikkaita kuin ruusunnuput – sellaisia ihmisiähän sitä mielellään työyhteisöön ottaisi varmasti itse kukin. Kun tällä ruusunnupulla olisi vielä rautainen asiaosaaminen ja iän tuoma kokemus erilaisten ongelmatilanteiden hoitamisesta, yhdistelmä olisi täydellinen.

Usein unohdamme, että ikääntyminen on etuoikeus, jota ei kaikille suoda. Mutta ikääntyminen tuo väistämättä mukanaan myös ulkoisia lakastumisen merkkejä ja ruusunnupun hehkeys saattaa vuosikymmenien työuran jälkeen olla muisto vain. Jotenkin se yhtälö ei vain kaikilla toimi, että tekee vuosikaudet stressaantuneena pitkää päivää ja näyttää edelleen yhtä freesiltä kuin ylioppilaskuvassa.

Me ikäännymme eri tavalla ja pidämme itsestämme huolta kukin omalla tavallamme. Osaa ei oma ulkokuori kiinnosta lainkaan, osalle se on taas temppeli, joka menee monen muun asian ohi. Kukin tyylillään.

Työnhaku ei ole kauneuskilpailu, mutta on silti hyvä muistaa, että ulkonäkö on valitettavasti yksi keskeinen asia rekrytointien loppusuoralla. Siinä vaiheessa, kun kaksi tai kolme henkilöä on todettu osaamiseltaan suhteellisen tasavahvoiksi – ehkä hieman erilaisin vahvuuksin – voi ulkoinen olemus nousta joko tiedostetusti tai alitajuisesti tärkeäksi erotteluperusteeksi. Epäreilua on, että ikäisensä näköinen, terve ja kaikin puolin virkeä ja osaava viisi- tai kuusikymppinen voi pelkästään habituksensa takia jäädä toiselle sijalle ”tuoreelta” ja raikkaalta näyttävän kolmekymppisen rinnalla. Toisaalta ihan yhtä epäreilua on syrjäyttää henkilö vain siksi, että hän edelleen nelilkymppisenä näyttää tytöltä.

Muistan muutamien vuosien takaa valmennuskäynniltä reilun viisikymppisen pätevän naisen, joka etsi töitä ja oli liittänyt CV:hensä medaljongin muotoisen (ovaalin) kuvan, jossa hän näytti harmaine kiharoineen ja pyöreine metallisankaisine silmälaseiseen oikein sympaattiselta. Jos mummon paikka olisi ollut haussa, hän olisi ollut ykköskandidaatti. Haastatteluun tullessaan henkilö oli kuitenkin ulkoisesti kuin eri planeetalta: hiuksissa oli hyvä leikkaus, väri edelleen sama, ja silmälasit olivat modernin jämäkät luoden ryhtiä kasvoille. Vaatetus oli juuri nappiin. Kysyin, miksi tällainen kuva CV:ssä. No, kun hän oli käynyt valokuvaajalla otattamassa valokuvia lapsenlapsia varten ja ilme oli niin hyvä. Ilme oli hyvä, mutta mikään muu ei sitten tukenutkaan työllistymistä.

Käytin alla olevan naisen kuvaa keväisessä Uuteen työhön -markkinointikampanjassa Facebookissa. Jestas, kuinka moni nainen loihe lausumaan, että kyseinen henkilö ei taatusti ole viisikymppinen. Ja miksi ei olisi? Toteamus, että kuvan henkilö on liian hyvin säilynyt ollakseen viisikymppinen, kertoo valitettavasti enemmän lausujastaan kuin kuvan henkilöstä.

Hyvä neuvot viisikymppisen työnhakuun - myös ulkonäköön liittyviin asioihin – saat valmennuksesta Viiskyt ja risat.

Save

11.08.2016 11:511 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Syksy on uudistumisen aikaa – vai onko?

Joka tuutista tulee elokuun alussa kyllästymiseen asti pohdintaa siitä, miten syksy on uudistumisen aikaa ja miten nyt on sille jopa parempi aika kuin uuden vuoden alku. Mikähän siinä onkin, että elämme vielä aikuisinakin koulurytmissä: uusi lukukausi, uusi elämä. Uudet työvaatteet, uudet kunnonkohotussuunnitelmat, uusi elämänhallinta – uusi työ.

Loman alkua edeltävät viikot ovat usein kiireisiä ja suuri osa energiasta suuntautuu siihen, että keskeneräiset työt tulevat tehdyiksi. Silloin ei ole aikaa harkita työpaikan vaihtoa – ainoa toive on päästä lomalle ja unohtaa työt.

Loman loppuessa moni sen sijaan miettii, millaista on palata takaisin samaan vanhaan työpaikkaan.

Onko edessä innostavia haasteita vai tuntuuko, että sama rumba toistuu vuodesta toiseen?

·       Tulossa olevat muutokset voivat arveluttaa: uusi toimitusjohtaja on laittamassa strategiaa uusiksi, tai uuden esimiehen taidot eivät vakuuta. Onko muutos mahdollisuus vai uhka?

 ·       Ylennystä ei kuulu, ei näy ja tie tuntuu nousseen pystyyn nykyisessä työpaikassa. Voisiko ruoho olla vihreämpää aidan toisella puolella?

 ·      Työmäärä on edelleen kaksinkertainen, koska poislähteneen kollegan tilalle ei ole vieläkään palkattu seuraajaa. Onkohan aikomustakaan?

 ·       Oman elämän suunnitelmat vaatisivat toteutuakseen palkankorotusta, mutta työehtosopimuksen vuosittainen korotus ei paljon tilannetta paranna. Monesti paras tapa saada tuntuva palkankorotus on vaihtaa yritystä.

 ·       Ajatuksissa saattaa käydä myös häivähdys sopivimmista työajoista, suuremmista vaikutusmahdollisuuksista tai päätösvaltuuksista, tai mutkattomammin sujuvasta työmatkasta.

Onnistuminen työpaikan vaihdossa on aina jossain määrin arpapeliä eikä kaikkia faktoja voi millään varmistaa etukäteen, mutta ennustamisen vaikeudesta huolimatta vaihtoa on hyvä harkita monelta kantilta.

Jos on ollut pitkään samassa työpaikassa, lähteminen voi olla vaikeaa, vaikka vaihto voisi virkistää. Mitä isompi yritys, sitä helpommin pitkäaikaisesta työpaikasta voi tulla työntekijälle valtakunta valtakunnassa, ja kaikki tuon valtakunnan ulkopuolella on uhkaavaa. Fiilis on kuin Lontoon sumuun menisi ja työkaveritkin pelottelevat, miten pieleen hommat voivat uudessa työpaikassa mennä.

Toisaalta työpaikan vaihdos ei ole suinkaan aina autuaaksi tekevä asia. Voi todellakin mennä päin mäntyä.

Jos mielessäsi pyörii ajatus työpaikan vaihdosta, kannattaa pohtia mm. seuraavia asioita:

 1.    mikä sinua aidosti motivoi: mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista, ja toisaalta mitkä oman elämäsi reunaehdot ovat aidosti rajoittavia ja mitkä pystyt taklaamaan

 2.    millaisia ehtoja uuden työn ja työpaikan pitää täyttää, jotta vaihto olisi onnistunut

 3. mitä alan vaihtaminen todellisuudessa tarkoittaa, millaiset mahdollisuudet sinulla on valmistautua siihen, kauanko aikaa pitää varata ja millaista muuta etukäteisvalmistautumista se sinulta vaatii

 4. mitkä ovat ns. siirtokelpoisia osaamiasi ja miten voit myydä nämä vahvuudet työnantajalle, joka sanoo, ettei sinulla ole aiempaa kokemusta alalta

 5.   voisitko löytää nykyisestä työpaikastasi uusia tehtäviä tai työstäsi uusia puolia, sillä aina siirtyminen uuteen yritykseen ei ole välttämätöntä

 6.  mistä löytää elämään muita innostavia asioita, jotka voivat aikanaan johtaa uuteen työhön, vaikka nykytyöstä ei olisi mahdollista tai järkevää irtautua lähivuosina

 7. olisiko yrittäjyys sinun juttusi, mitä yrittäjyys antaa ja mitä se vaatii

Jos haluat vaihtaa työtä tänä vuonna, sinulla on vielä vajaat neljä tehokasta kuukautta määritellä tavoitteesi, suunnitella toimenpiteet ja toteuttaa ne. Uuteen työhön -valmennus auttaa eteenpäin.

 

Save

Save

10.08.2016 17:251 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Tunnekuohuja

Tunnet varmasti tyypin: aina hyvällä tuulella, jopa ärsyttävyyteen saakka, tai koko ajan nyrkit pystyssä maailmalle. Joillakin tuntuu olevan kaikki asiat aina hyvin tai kaikki asiat aina päin mäntyä. Ja usein tuo ”asiat päin mäntyä” on vielä muiden vika.

Nuorilla tunteet saattavat kuohua myös syistä, jotka eivät kokeneempaa työntekijää kovasti hetkauta. Tuttu nuori oli muutama kesä sitten kesätöissä, ja koska hän tiesi, että tunnen työlainsäädäntöä ja eri yrityksissä vallitsevia työelämän käytäntöjä ehkä keskimääräistä enemmän, sain häneltä alkukesästä muutaman kysymyksen:

-       Pitääks mun tosissaan hankkia työvaatteet itse, se maksaa ja mun palkka on pieni?

-       Sori taas, mutta mulle ei riitä täällä tarpeeksi töitä, mä pyörittelen peukaloita. Ei täällä kehtaa edes netissä roikkua, vaikk ei oo töitä. Mä kirjoitan tätä muuten WC:ssä, ettei ne luule, että mä surffaan :/. Ja mä en muuten surffaa. Voinks mä pyytää lisää hommia :(( ?

-       Argh! Mä sain kivan homman <3 <3 <3, mut mä tein sen tunnissa. Oisko mun pitänyt venyttää sitä niin, että multa menis’ siihen koko päivä? Tiijätkö, mua vähän…aah, no en sanokkaa, täällä on kuitenkin tosi kivaa porukkaa!

Nuorilla tunteet kuohuvat, ja kun yhdellä ryhmässä kuohuu, kohta kuohuu kaikilla. Tunteet tarttuvat, niin nuorilla kuin aikuisilla. Valitettavasti negatiiviset tunteet tarttuvat helpommin kuin positiiviset. Iloisessa seurassa voi olla myrtyneenä kauankin aikaa, kun ottaa sen pään, mutta annas olla, kun menet riemukkaalla tuulella kriittisen ja kaikessa negatiivisen puolen näkevän ystävän luokse. On hyvin mahdollista, että poistut itsekin hänen luotaan raivoa täynnä ja päänsärkyä potien – samalla levität negatiivista ilmapiiriä ympärillesi vähän kuin Jaska Jokusen Rapa-Ripa, tuo ikuisesti likainen poika, jota kiertää paksu hiekkapilvi.

Kannattaa siis valita tarkasti se, mistä asioista mielensä pahoittaa tai minkä asioiden antaa nostattaa negatiivisia tunteita – mikä on oikeasti sen arvoista. Yhtä tarkasti kannattaa valita, missä seurassa aikaansa viettää. Luulet, että tästä tulee hyvä päivä, mutta et osaa pitää varaasi, jolloin kiukkuinen työkaverisi tai maailmaan pettynyt ystäväsi murjoo sinunkin päiväsi pilalle. Tai esimies, joka ei ymmärrä antaa tarpeeksi töitä työhaluiselle nuorelle. Kotona purat kiukkusi perheeseesi, joka ihmettelee, mistä oikeastaan raivoat. Kohta ihmettelet samaa asiaa itsekin, mutta et välttämättä osaa liittää tunnetilaasi vihaiseen ystävääsi tai omissa kiireissään pyörivään esimieheesi. Oli vain jostain syystä ihan kamala päivä, energiat aivan lopussa.

Tunteet näkyvät myös työhaastattelussa: kokenut haastattelija näkee pienistä ilmeistä ja sanavalinnoista, onko hakija liikkeellä positiivisella ja itseensä uskovalla asenteella, epäilevänä ”tässä-on-varmaan-jokin-virhe-ja-kohta-ne-kertoo-sen” vai kenties täysin katkeralla ”ei-tästäkään-taas-mitään-tule-kun-tuo-ei-ymmärrä-mitään-ihme-pelle”. On luonnollista olla alavireinen, jos on pitkään ollut työhaluisena työttömänä, mutta jos alavireisyys tulee läpi työhaastattelussa, työnantaja ajattelee, että tuot mielialasi myös työyhteisöön. Tämä on nurinkurista, koska juuri uuden työpaikan saanti todennäköisesti kääntää mielialasi positiiviseksi.

Olitpa työnhaussa tai et, elämän mielekkyyttä lisää, kun sisäistää sen, että voit itse valita omat tunteesi. Voit päättää, näetkö ihmisissä hyvää ja erilaisissa elämäntilanteissa mahdollisuuden, vai onko kaikilla tapaamillasi ihmisillä mielestäsi ketunhäntä kainalossa ja johtavatko vastoinkäymiset umpikujaan. Tämä ei tarkoita, että ikävät asiat pitäisi lakaista maton alle, mutta itseään on turha uuvuttaa vouhkaamalla asioista, jotka eivät ole sen arvoisia.

Kuulostaa ehkä uskomattomalta ja vaatii harjoittelua, mutta valinnan mahdollisuus on meillä kaikilla täysin riippumatta siitä, onko meillä rahaa tai mieluista työtä.

Millä tuulella ajattelit olla tänään?

P.S. Neuvoni nuorelle? Olisin voinut vastata: ”Onpas kurja työnantaja, miten ne nyt noin” tmv., mikä olisi entisestään lisännyt kuohuntaa eikä olisi edistänyt nuoren asiaa lainkaan. Sen sijaan vastasin ehkä vähän kylmästikin:

”Jäitä hattuun, tee hommat ripeästi, mutta huolellisesti pois alta ja käy ilmoittamassa, että tarvitset lisää töitä. Ja joo, monessa paikassa työvaatteet ostetaan itse, ellei kyse ole työnantajan logolla varustetuista vaatteista – osta halvat, pidä niistä hyvää huolta ja säilytä kuitti verottajaa varten. Anna se äidillesi säilytykseen. Ja muista: ikuisuuden perspektiivistä nuo eivät ole kovin isoja asioita, älä anna niiden mennä ihon alle, vaan pidä huoli, että olet reipas, iloinen ja mutkaton suviuuno <3.”

Lisää vinkkejä työnhaussa onnistumiseen saat työnhakuvalmennuksesta, www.uuteentyohon.fi.